torstai 17. elokuuta 2017

Clarinet4 - debyyttilevy

Vielä sunnuntaihin asti aikaa ryhtyä mesenaatiksemme ja tulla mukaan mahdollistamaan yhtyeemme debyyttilevy!! :)
Käy tutustumassa loistaviin vastikkeisiin ja tilaa vaikkapa levymme ennakkoon.
Kampanjanjasivuille pääset suoraan TÄSTÄ!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kypsyysnäyte

Metropolia ammattikorkeakoulu
Musiikkipedagogi YAMK- opinnot 2016-2017
Anni Björk

Hyvin yhdessä! - Työkaluja hyvää yhteissoittoon

Musiikkipedagogi YAMK -opinnäytetyön toteutin yhdessä musiikkipedagogi Anni Tolvasen kanssa. Olemme tunteneet toisemme pitkään ja tehneet hyvin monenlaisia yhteisiä projekteja. Halusimme jälleen yhdistää kahden klarinetistin ja pedagogin voimat ja vahvuudet yhteisen opinnäytetyön sekä uuden aluevaltauksen, yhteisopettajuuden, myötä.

Opinnäytetyömme yhteys työelämään on hyvin vahva ja moniulotteinen! Soitonopettajan työssä olimme kohdanneet kehittämistarpeita yhteissoiton ohjauksessa sekä yläkouluikäisten oppilaiden sitouttamisessa. Olimme myös huomanneet, että oppilaille on usein haastavaa yhdistää musiikin perusteiden eli mupen elementtejä instrumenttiopintoihin. Opinnäytetyön suunnitteluvaiheessa meille kirkastui ajatus siitä, että nämä kehittämistarpeemme ovat itseasiassa vahvasti yhteyksissä toinen toisiinsa. Eli yhdistäisimme kaikki osa-alueet, kuten musiikin tekemisessä yleensäkin! Pohdimme, olisiko erilaisella lähestymistavalla ohjata ja toteuttaa yhteissoittoa mahdollista vaikuttaa mupen integrointiin sekä oppilaiden sitouttamiseen?

Opinnäytetyömme koostui Hyvin yhdessä! -projektista sekä kirjallisesta raportista. Projektimme pääpaino oli yhteissoiton ja sen ohjauksen avuksi tehdyissä harjoitteissa, niiden pohjalta teemoittain suunnitelluissa opetuskerroissa sekä kenraaliharjoituksessa ja loppukonserteissa. Konserteissa mukana oli myös oma klarinettikvartettimme Clarinet4. Projektimme harjoitteet ja opetuskerrat painottuivat ennakoivaan opetustapaan, kuulonvaraiseen soittoon, mupen integrointiin, sisäisen kuulon aktivointiin ja yhteisopettajuuteen. Opinnäytteen kirjalliseen raporttiin koostimme projektin kuvauksen, pääperiaatteet ja käsitteet projektin taustalla.

Projektissa mukana oli kaksi oppilaista koostuvaa klarinettikvartettia, joiden avulla saimme loistavan mahdollisuuden testata harjoitteet sekä erilaisen yhteissoiton harjoitusmuodon. Projektimme kohderyhmäksi valitsimme PT2-tason soittajia eli teini-iän kynnyksellä olevia lapsia ja nuoria. Toteutimme oppilaskvartettien kanssa kaksi erilaista kappaletta: sekä valmiin sävellyksen (P. Harris: Cornish Dance) että harjoitteiden pohjalta kootun kappaleen (trad. Scarborough Fair).

Oppilaiden kotiharjoittelun tueksi teimme sekä harjoitteista että kappaleista play-a-long -äänitteitä. Hyödynsimme nykyteknologiaa jakamalla kotitehtävät ja play-a-long -äänitteet Google Drive -pilvipalvelussa. Opinnäytetyön tutkimusmenetelminä käytimme opetuskertojen videointia ja analysointia, oppilaiden itsearviointikyselyjä sekä haastatteluja eri muodoissa. Videointien avulla saimme kerättyä olennaisia havaintoja harjoitteiden toimivuudesta sekä ryhmän toiminnasta. Reflektoimme sekä omaa että yhteisopettajuuttamme. Projektin edetessä uskalsimme kyseenalaistaa omia toimintatapoja ja kokeilla uusia menetelmiä.

Projektimme tavoitteet asetimme kahdesta eri näkökulmasta, sekä opettajan että oppilaan. Harjoitteiden tarkoituksena oli luoda oppilaille yhteyksiä instrumentti- ja mupe-opintojen välille sekä kehittää heidän yhteissoittotaitojaan. Tavoitteenamme oli myös antaa heille työkaluja instrumenttiopintoihin ja omaehtoiseen musisointiin. Halusimme edesauttaa kvartettien ryhmäytymistä antamalla aikaa ryhmän jäsenten yhteiselle tekemiselle ja luovuudelle. Molemmissa ryhmissä yhdellä oppilaalla oli epävarmuutta soittoharrastuksen jatkosta, mutta molemmat heistä jatkavat harrastusta myös ensi syksynä! Uskomme, että projektillamme ja siitä syntyneillä hyvillä kokemuksilla yhteissoitosta ja ryhmänä toimimisesta oli vaikutusta asiaan. 

Tavoitteenamme oli kehittää omaa ammattitaitoa sekä soitonopettajan että muusikon työssä. Opettajana kehittymiselle projektimme tarjosikin useita kohteita: yhteisopettajuus, oman työn reflektointi videointien avulla, mupen ja yhteissoiton integrointi ja ryhmän ohjaus. Harjoitteista syntyi konkreettisia työkaluja yhteissoiton ohjaukseen. Perehdyimme myös sisäistä motivaatiota auttaviin tekijöihin sekä ryhmän toimintaan ja ohjaukseen. Tämä vahvisti meille entisestään sitouttavaan soittoharrastukseen kuuluvan paljon muutakin kuin pelkkä soitonopetus.

Tavoitteet saavutimme paremmin kuin osasimme odottaa. Oppilaat pääsivät kokeilemaan erilaisia muusikon rooleja aina sovittajasta improvisoidun soolon esittäjään asti. Oppilaat hyödynsivät mupe-osaamistaan ja näin yhdistivät tietouttaan soittamiseen. Ylpeänä kuuntelimme loppukonserteissa Scarborough Fair -kappaletta, joka oli osoitus oppilaiden musiikillisen ajattelun kehittymisestä. Siinä yhdistyivät luovuus ja musiikin rakenteiden sekä elementtien ymmärtäminen. Kevään itsearvioinneista kävi ilmi, että oppilaat suhtautuivat aiempaa positiivisemmin myös esiintymistilanteisiin. Tähän saattoi vaikuttaa sekä opetuskertoihin sisältyneet ”solistihetket” että kvartettina ilman nuotteja esiintyminen. 

Ennakoiva opetustapa on tuttu soittotuntien yhteydestä ja halusimme testata sitä myös yhteissoiton harjoituttamisessa. Tässä opetustavassa kappaleen eri osa-alueet (esimerkiksi sävellaji, rytmikuviot, artikulaatiot) harjoitellaan erikseen ennen varsinaiseen kappaleeseen siirtymistä. Projektimme osoitti, että ennakoivaa opetustapaa pystyy erinomaisesti hyödyntämään myös yhteissoiton ohjauksessa. Eri osioihin jaotellut harjoitukset mahdollisti samalla myös musiikilliseen kommunikaatioon ja oikea-aikaiseen reagointiin liittyvien asioiden huomioimisen.

Kannustamme myös muita soitonopettajia kokeilemaan yhteisopettajuutta. Yhdessä suunniteltu, toteutettu ja arvioitu opetus edistää mielestämme kollegiaalisuutta ja voisi jopa toimia koko musiikkioppilaitoksen toimintakulttuurin kehittäjänä. Yhteisopettajuus edellyttää keskustelua opetustavoista, arvoista ja oppimiskäsityksistä. Tämän kaltainen keskustelukulttuuri meidän ”yksinäisellä” ammattikentällä olisi varmasti tarpeen. Yhteisopettajuus olisi mahdollista myös mupe- ja instrumenttiopettajien välillä esimerkiksi niin, että he voisivat yhdessä ideoida harjoituksen mupe-opintojen pohjalta. Tämän jälkeen instrumenttiopettaja toteuttaisi sen omien oppilaidensa kanssa. Näin mupe saisi heti soivan muodon.

Opinnäytetyön johdosta tiedostamme nyt paremmin mitkä tekijät vaikuttavat hyvään ryhmän ohjaukseen ja muusikkouden kehittämiseen. Suunnittelimme erittäin toimivia työkaluja (=harjoitteita) kamarimusiikkikokoonpanon ohjaamisen avuksi. Harjoitteet ovat helposti sovellettavissa myös muille instrumenteille ja erilaisille kokoonpanoille. Harjoitteita emme vielä julkaise, koska koostamme niistä työpajakokonaisuuden ja tarjoamme sitä muihin musiikkiopistoihin lukuvuodelle 2017-2018. Opinnäytetyömme kirjallisessa raportissa esittelemme kuitenkin projektin opetuskerrat, joista löytyy erinomaisia vinkkejä yhteissoiton ohjaukseen.

YAMK-vuosi on ollut sekä rankka että erittäin antoisa. Olemme saaneet oppia alan ammattilaisilta. Erityisesti mieleen ovat jääneet Kehittämistyön johtaminen, työyhteisöt ja ryhmäilmiöt -kurssi Jukka Ahosen johdolla sekä Pekka Saarikorven Rytmiikka-kurssi. Luovan opettajuuden ajatuksia meille tarjoili Päivi Rahmel ja Musiikkiteknologian saloihin tutustutti Tommi Paju. Hyviä vinkkejä muusikon promoamiseen saimme Joonas Wideniukselta.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ennakkotehtävä / Musiikin koulutus YAMK

Kuva: Aaro Keipi

Tämä blogi toimii osana musiikin tutkinnon/YAMK-koulutuksen ennakkotehtävää. Erillisiltä sivuilta löydät tarkemmat tiedot koulutuksestani, työkokemuksestani, taiteellisesta toiminnastani ja käydyistä kursseistani.

Klarinetinsoittoni alkoi Pohjantien koulun musiikkiluokalla Kuopiossa vuonna 1993. Lukion jälkeen tie vei Savonia Ammattikorkeakouluun, Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemiaan ja valmistuin klarinetinsoiton opettajaksi keväällä 2008. Valmistumisen jälkeen tein solistisia erikoistumisopintoja sekä klarinetilla että saksofonilla vuodet 2008-2011. Tällä hetkellä työskentelen yhteispäätoimisena klarinetin- ja saksofoninsoiton tuntiopettajana Keravan ja Pakilan musiikkiopistoissa. Sekä johdan alkeispuhallinorkesteria ja toimin puhallinaineryhmän puheenjohtana.

Olen tehnyt opetustyötä päätoimisesti jo vuosia ja kamarimusiikkiyhtyeiden ohjaaminen on aina ollut tärkeä osa työtäni. Musiikkipedagogin koulutuksessa ei siihen valitettavasti juuri eväitä kertynyt. Aihe kehittämisprojektiin syntyikin suoraan omasta ammatillisesta kehittämistarpeesta.

Kehittämisprojektin "Hyvin yhdessä" -harjoitteita hyvään yhteissoittoon toteutan yhdessä klarinetisti Anni Tolvasen kanssa. Projektin tavoitteena on saada kamarimusiikkiyhtyeen harjoituttamisen avuksi toimiva ja monipuolinen “harjoituspaketti”. Projektissa kokoonpanona toimii klarinettikvartetti ja harjoitteiden ohella esittelemme kirjallisessa työssä soittimen ominaisuudet sekä tämän hienon kokoonpanon mahdollisuudet.

Näiden opetusvuosien aikana yksi isoimmista haasteista on ollut musiikinharrastukseen sitouttaminen ja kilpailu muiden harrastusten kanssa. Uskonkin, että yhteissoitolla on vahva vaikutus lasten ja nuorten sitouttamiseen ja pitkäjänteisyyteen soittoharrastuksessa. Näin varmasti on käynyt myös itselleni, koska heikkoja hetkiä matkan varrelle on mahtunut. Kamarimusiikkiyhtyeeseen ja puhallinorkesteriin kuuluminen ovat aina olleet sydäntä lähellä. Ja tätä toivon myös omille oppilailleni.

Olenkin ollut onnekas ja saanut itse soittaa vuosien varrella hyvin monenlaisissa kokoonpanoissa ja yhtyeissä. Kaksi vuotta sitten yksi unelmistani toteutui kun perustimme oman yhtyeen. Clarinet4 -klarinettikvartetilla olemme konsertoineet aktiivisesti eri puolilla Suomea ja jopa Tallinnassa. Yhteisoitot ovat olleet varmasti tärkein osa muusikon uraani ja antaneet valmiuksia myös kamarimusiikkikokoonpanojen ohjaukseen.

Opetusvuosien aikana olen saanut kokemusta eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa toimimisesta sekä tuntemusta kehitysvaiheista. Nämä koen vahvuutena sekä harjoitteiden suunnittelussa että ryhmän harjoittamisessa.


Uskon myös, että yhteismusisointi hyvin ohjattuna on oppilaille hyvin tehokas instrumentin opiskelumuoto. Ja monelle myös varmasti paljon motivoivampaa kuin yksin tekeminen.